Maija on klassinen korttipeli

Maija tai Mustamaija on monelle lapsuudesta tuttu korttipeli. Sen säännöt eivät ole monimutkaiset ja tavoitteena on yksinkertaisesti se, ettei Mustamaija eli patarouva jää käteen. Kyseessä on koko perheelle sopiva peli, jonka ääressä on mukava viettää yhteistä aikaa. Tässä kirjoituksessa kerromme sinulle kaiken tarvittavan tämän pelin pelaamisesta, mukaan lukien sen säännöt eri poikkeuksineen. Jos haluat oppia tai palautella mieleen Maijan säännöt, olet juuri oikeassa paikassa!

Pelin valmistelu ei vaadi paljon aikaa

Mustamaija ei ole monimutkainen peli ja sen säännöt on helppo perheen nuorempienkin jäsenten oppia. Sitä pelataan tavallisella 52 kortin korttipakalla. Pelin aluksi jokaiselle pelaajalle jaetaan viisi korttia ja loppupakka asetetaan pöydälle. Ensin pelivuorossa oleva eli jakajan vasemmalla puolella istuva pelaaja pelaa seuraavan pelaajan eteen yhden tai useamman samaa maata olevan kortin. Jakaja kääntää tässä kohtaa pakan päällimmäisen kortin, jonka edustamasta maasta tulee pelin valttikortti. Tämä kortti asetetaan pakan alle poikittain kuvapuoli ylöspäin, jotta kaikki pelaajat näkevät sen. Pata ei voi olla valtti, joten pakasta mahdollisesti nostettu pata asetetaan pakan keskelle ja nostetaan uusi kortti.

Kun valtti on valittu, peli voi alkaa

Nyt se pelaaja, jolle kortit on lyöty, voi joko nostaa kortit omaan pakkaansa tai kaataa ne numeroarvoltaan isommilla saman maan korteilla tai valtilla. Jos lyödyt kortit sattuvat olemaan valtteja, ne kannattaa tietenkin nostaa – valttikortilla voi nimittäin kaataa muiden maiden kortteja riippumatta niiden numeroarvosta. Valtin taas voi kaataa vain isommalla valtilla. Ensimmäisen pelaajan kannattaakin lyödä pöytään pataa, jos kädessä niitä on.

Jos pelaaja saa kaadettua kaikki hänelle lyödyt kortit, tulee hänen nostaa pakasta itselleen uusia kortteja niin, että hänellä on kädessään taas viisi korttia. Peli etenee niin, että hän lyö kortteja seuraavan pelaajan eteen.

Kun pakka loppuu, saa seuraavalle pelaajalle lyödä aina vain sen verran kortteja, kuin tällä on kädessä (tai vähemmän). Pelin häviää se, kenellä on sen päätyttyä kädessään patarouva eli Mustamaija. Tämä kortti on pelissä erikoiskortti, jota ei voi kaataa ja jolla ei voi myöskään kaataa muita.

Pienillä muutoksilla saa peliin lisämaustetta

Peliä voi hieman maustaa tietyillä sääntömuutoksilla, jos perinteinen Maija on jo käynyt tutuksi. Yksi yleinen versio on sellainen, jossa kortteja seuraavalle pelaajalle lyönyt voi omaa kättään pakasta täydentäessään lyödä tälle lisää saman maan kortteja – sillä edellytyksellä, että tämä toinen pelaaja ei ole ehtinyt ensin lyödä kämmentään näiden saatujen korttien päälle. Tämä sääntö tuo peliin vähän lisää vauhdikkuutta!

Maijaa voi pelata myös kuuden kortin käsillä. Sellainenkin variaatio on olemassa, jossa pelaajan ollessa kykenemätön kaatamaan kaikkia hänelle lyötyjä kortteja, voi hyökkääjä jatkaa korttien lyömistä.

Maija on hauska peli yhteisiin hetkiin


Maija on kahden tai useamman pelaajan korttipeli, joka on helppo oppia ja josta kaikenikäiset voivat nauttia. Se vaatii monien muiden korttipelien tapaan aivonystyröiden aktivointia ja totta kai myös aimoannoksen tuuria!

Miksi et esimerkiksi ilahduttaisi omia isovanhempiasi tai jotakin muuta tuttua ikäihmistä pelaamalla heidän kanssaan tätä perinteistä korttipeliä? Tai jos sinulla on lapsia, voit tutustuttaa heidät tämän hauskan pelin saloihin ja viettää arvokasta aikaa yhdessä. Peli sopii yhtälailla pelattavaksi vaikka kaveriporukan illanviettoonkin. Tarvitset vain korttipakan, ainakin yhden pelikaverin ja tasaisen alustan pelaamiseen.

Kaivahan siis korttipakka kaapin perältä, opeta pelikaverille säännöt ja aloittakaa peli!