Alma, oikealta nimeltään Alma-Sofia Miettinen, on 21-vuotias suomalainen laulaja ja musiikintekijä. Hän on alunperin kotoisin Kuopiosta. Nuoresta iästään huolimatta Alma on ehtinyt saavuttaa jo todella paljon, ja hänen uraansa kohdistuu suuria odotuksia.

alma

Hän kisasi vuoden 2013 Idolsissa, mutta siellä tie tyssäsi juuri ennen semifinaaleita. Tuolloin kilpailun yhtenä tuomarina nähtiin räppäri Sini Sabotage, ja kisan jälkeen Alma siirtyi tuplaajaksi hänen keikkakokoonpanoonsa. Ensimmäisen levytyssopimuksensa lahjakas Alma solmi vuonna 2014 PME Recordsin kanssa. Vain kahta vuotta myöhemmin hänen ilmoitettiin solmineen maailmanlaajuisen levytyssopimuksen Universal Musicin kanssa. Tätä ennen vuonna 2015 Alma oli jo sopinut lauluntekijäsopimuksen saksalaisen musiikkikustantamo Sony/ATV Music Publishingin kanssa. Hän on tehnyt yhteistyötä saksalaisen tuottaja Pascal Reindhardtin kanssa, ja Berliinissä hän on herättänyt myös muiden tuottajien mielenkiinnon. Tämä on johtanut myös muihin yhteistyökuvioihin, joista mainittakoon esimerkiksi kappaleiden teko yhdessä Hitimpulse-tuotantotiimin kanssa.

Alman esikoissingle Karma julkaistiin kesäkuussa 2016. Soundin lukijat äänestivät Alman ”Kotimainen vuoden tulokas 2016” voittajaksi. Emma-gaalassa 2017 Alma oli ehdolla viidessä kategoriassa: Vuoden tulokas, Vuoden biisi, Vuoden pop, Vuoden artisti ja Vuoden musiikkivideo. Hän voitti Vuoden Tulokas -palkinnon. Hän sai myös Vienti -Emman.

Sittemmin Alma on julkaissut kaksi singleä, Dye My Hair ja Chasing Highs. Molemmat ovat saaneet hyvän vastaanoton maailmalla.

Alman soundi on omaperäinen ja todellakin uniikki. Ääni on kypsä, siinä on syvyyttä. Alman musiikki on urbaania poppia, ja hän ammentaa tarinoita biiseihinsä mm. lapsuudestaan. Musiikilliset vaikutteet juontavat juurensa 90-luvun radiohiteistä.

Haastatteluiden perusteella Almasta välittyy hyvin nöyrän nuoren naisen kuva. Hän ei pidä itseään vieläkään aikuisena, mutta on tyytyväinen ettei ura ottanut heti valtaisaa tuulta alleen Idolsin aikoihin, sillä silloin hän oli vasta 17-vuotias. Nyt hän kokee olevansa valmiimpi alan pyöritykseen, mutta samalla uskoo ettei koskaan voi olla aivan valmis. Alma kiittelee aikaa Sini Sabotagen tuplaajana; se opetti häntä esiintymään ja olemaan itsevarmempi.

Omien biisiensä lisäksi Alma tekee kappaleita myös muille artisteille, mutta ainakaan toistaiseksi hän ei ole paljastanut keitä nämä artistit ovat. Jäämme mielenkiinnolla odottamaan nimiä, sekä tietenkin Alman pitkäsoittoa. Kolme ensimmäistä sinkkua ainakin lupailee tajunnanräjäyttävää pop-elämystä!