Alessia Cara

Alessia Cara on kanadalainen laulaja sekä lauluntekijä. Hän on syntynyt 11. kesäkuuta vuonna 1996 ja oikealta nimeltään nuori nainen on Alessia Caracciolo. Laulaja aloitti uransa tuottamalla akustisia cover biisejä Youtubeen, jonka jälkeen hän julkaissut hitiksi muodostuneen Scars to Your Beautiful. Kyseinen kappale kertoo siitä, kuinka jokainen on kaunis juuri sellaisena, kun on. Tällä biisillä Cara pyrkii saamaan ihmisiä unohtamaan kauneusihanteet ja arvostamaan itseään juuri sellaisena kuin he ovat. Kyseisestä laulusta tehtiin myös musiikkivideo, jossa erilaiset ihmiset kertovat heidän epävarmuuksistaan kehossa. Alessia Caraa voitaisiinkin pitää positiivisen kuvan luojana ja tämä 21 -vuotias nuorukainen uskaltaa ottaa lauluissaan puheeksi ne isot asiat, jotka maailmassa ovat huonosti. Toinen hitiksi noussut biisi oli 1 – 800 – 273 – 8255, kyseisessä kappaleessa Cara nähdään yhdessä Khalidin kanssa. Laulun nimikin kertoo jo monelle, millaisesta kappaleesta on kyse sillä aikaisemmin esiintynyt numero on ”lifelinen” numero, jonne soitetaan tilanteessa, jossa on pelko, että henkilö yrittää päättää elämänsä.

Ura sekä yksityiselämä?

Alessia on käynyt katolilaisen koulun ja hänen juurensa ovatkin Italiasta, josta Alesssan vanhemmat ovat lähtöisin. Alessan isä on kuitenkin syntynyt Kanadassa ja hänen äitinsä on muuttanut italiasta Kanadaan. Alessia aloitti kitaran soittamisen jo kymmenen vuotiana, joten kokemusta hänelle on soittamisesta tähän mennessä kertynyt valtavat 11 -vuotta. Alessia Cara aloitti biisien julkaisemisen jo vuonna 2015, mutta nousi kunnolla pinnalle vasta 2016. Alessialla on kolme sisarusta, joten hän on oppinut jakamaan huomiota jo pienestä asti. Inspiraatiota soittamiseen sekä musiikkiin hän on saanut Amy Winehouselta. Alessia kertoo olleensa todella ujo nuorena ja aloittaessaan musiikki uraa ja kuvaamaan YouTube videoita piiloutui hän monesti kaappiin soittamaan ja laualamaan, jotta muut eivät kuulisi tätä. Hänen kanavallaan nähtiin cover biisejen lisäksi hänen toinen vahvuutensa, joka on imitaatio. Valmistumisen jälkeen hän aikoi pitää välivuoden kehittääkseen itseään muusikkona, mutta toisin kävi, sillä hänen uransa otti kunnolla tuulta siipien alle. EP Entertainmentin perustaja kuuli Alessian coverin YouTubessa ja otti tyttöön yhteyttä Twitterin kautta, josta koko yhteistyö lähti. Alessia kirjoittaa biiseissään omasta elämästään ja hänen tuntemuksistaan, mikä tekee musiikista entistäkin kiinnostavampaa, Alessia löikin läpi jo vuonna 2015 monessa maassa, ennen suurta suosioon nousuaan.

Vaikka kyseessä onkin tuore tulokas, on Alessia Cara äänestetty vuoden pop / rock artistiksi yhdessä huippusuosiota pitäneiden artistien kanssa. Näihin artisteihin kuuluivat muun muassa Rihanna sekä Lady Gaga.

Alessia Cara ja keikkailu

Alessia Cara on nuoresta iästä huolimatta keikkaillut jo paljon. Hänet on nähty muun muassa keikkailemassa ympäri Yhdysvaltoja sekä tietenkin Euroopan keikkapaikkojen mekassa, eli Lontoossa. Vaikka kyseessä on uusi tähti, on Caran esiintyminen taivaallista ja takuulla mukaansa tempaisevaa.

Caran keikkalippujen hinnat vaihtelevat runsaasti keikkapaikasta riippuen. Jokainen on takuulla jossakin vaiheessa haaveillut matkustavansa suomesta englantiin kuuntelemaan jotakin suurta artistia tai miksipä ei vaikka yhdysvaltoihin asti! Nyt se voi olla mahdollista myös sinulle, joka et ole päässyt vuosiin minnekään kotimaasta, sillä ilmaiskierroscasinolta löydät parhaat kasinotarjoukset. Vieraile ja lue lisää kyseisestä sivustosta ilmaiskierroscasino.com.

Alessia Carasta tullaan takuulla kuulemaan vielä pitkään, sillä hän on näyttänyt kyntensä muiden laulajien vierellä. Kyseinen artisti tulee luomaan uraa takuulla vielä vuosia ja välittämään sanontaa hänen musiikkinsa kautta. Kyseinen artisti on takuulla tuonut valoa monenkin kuuntelijan päivään! Vaaditaan takuulla tavatonta rohkeutta laulaa yhtä vaikeista asioista, mistä kyseinen nuori nainen on laulanut!