Bassoradio – Urbaania musiikkia

Urbaania musiikkia voi kuunnella Suomenkin radiossa ympäri puolella maata. Yksi varmasti tunnetuimmista urbaaniin musiikkiin keskittyvistä suomalaisista radiokanavista on Bassoradio, joka on ollut toiminnassa jo yli vuosikymmenen ajan. Sen perustivat alunperin opiskelijat ja nyt tästä kanavasta onkin kasvanut yksi suosituimmista kanavista urbaanin musiikin kuuntelijoiden parissa. Bassoradio on siitä erityinen, että se on yli sadan DJ:n perustama yhteisöllinen radiokanava ja se toimii nykyään pääkaupunkiseudulla, Turussa, Tampereella, Oulussa sekä Jyväskylässä.

bassoradio

Bassoradiossa soi siis lähinnä urbaani musiikki sekä moderni tanssimusiikki, kuten räppärit Nikke Ankara ja Artturi, Raappana tai vaikkapa aivan äskettäin pinnalle noussut Ronya. Jos et vielä näitä Suomen urbaanin musiikin uusia nimiä tunne, voit kuunnella heitä esimerkiksi Spotifyssa. Musiikin lisäksi tällä kanavalla voi kuunnella eri ohjelmia musiikin ammattilaisilta ja DJ:eiltä, sekä kuulla uusimmat uutiset Flow-festivaalista. Muutama vuosi sitten Bassoradiolla starttasi eräänlainen pop-up -konsepti, jonka avulla mainostajat ja muut kaupalliset tahot voivat ostaa ja rakentaa itselleen oman radiokanavan tai radio-ohjelman määräajaksi. Esimerkkinä mainittakoon vaikkapa Juke FM -radiokanava, joka pyöri aalloilla kolmen kuukauden ajan Nissanin toimesta.