haloo helsinki

Haloo Helsinki on keikkunut suomalaisten albumilistojen kärjessä monta kertaa. Yhtyeen albumit III (2011), Maailma on tehty meitä varten (2013) ja Kiitos ei ole kirosana (2014) ovat myyneet platinalevyn verran. Yhtyeen singleistä ”Maailman toisella puolen” on myynyt platinaa ja ”Vapaus käteen jää” kultaa. Yhtye on myös ensimmäinen suomalainen artisti, jonka neljä peräkkäistä singlea ovat nousseet Suomen radiolistan kärkeen.

Yhtyeen kitararistit Leo Hakanen ja Jere Marttila ovat tunteneet toisensa jo päiväkodista asti. Molemmat kasvoivat Helsingin Suutarilassa ja kävivät myös samaa koulua. Yläasteella he rekrytoivat yhtyeeseensä rumpali Jukka Soldanin, jonka tiesivät olevan koulun paras rumpali. Syksyllä 2006 Hakanen ja Marttila etsivät uutta solistia perustamaansa yhtyeeseen. Managerinsa avulla he löysivtä tulevan laulaja-basistin Ellin.

Yhtyeen esikoisalbumi Haloo Helsinki! Julkaistiin elokuussa 2008 ja se nousi tuolloin Suomen virallisen almbumilistan kuudenneksi. Albumi pysyi listalla seitsemän viikkoa. Yhtyeen toinen albumi Enemmän kuin elää nousi vuonna 2009 suoraan albumilistan seitsemännelle sijalle ja pysyi listalla neljä viikkoa.

Kolmas albumi III julkaistiin maaliskuussa 2011. Se nousi Suomen virallisen albumilistan 14. sijalle ja pysyi listalla yhtäjaksoisesti 36 viikkoa ja sijoittu parhaimmillaan kahdeksannelle sijalle. Albumin toisesta singlestä ”Maailman toisella puolen” tuli kesällä 2011 hitti, sillä se nousi radioiden soittolistojen ärkeen ja on ollut parhaimmillaan latauslistan sijalla kaksi ja singlelistan sijalla kolme. Yhtyeen kolmas levy oli läpimurto suuren yleisön tietoon, ja muun muassa Helsingin Sanomien ja Keskisuomalaisen kriitikot antoivat sille neljä tähteä ja Savon Sanomat viisi tähteä.

Haloo Helsinki allekirjoitti vuonna 2012 levytyssopimuksen Ratas Music Groupin kanssa. Yhtyeen neljäs albumi Maailma on tehty meitä varten julkaistiin helmikuussa 2013. Kyseinen albumi on ensimmäinen, jonka sävellykset ovat täysin yhtyeen omaa käsialaa. Se myi tuplaplatinaa ja oli Suomen virallisella albumilistalla 69 viikkoa.