Blockfest on tasokas kaupunkifestivaali, joka on omistettu hiphop – kulttuurille. Se järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2008. Blockfest vetää puoleensa etenkin nuoria, jotka ovat kiinnostuneet kuuntelemaan erilaisia hiphop-artisteja. Tapahtuma on ikärajaton, mutta tarjonta on enimmäkseen erityisesti täysi-ikäisille kävijöille. Suositusikäraja ikäraja on noin 14 – vuotta. Tapahtuma kestää tavallisesti kaksi päivää, ja sitä on järjestetty viime vuosina Tampereen keskustassa Ratinan Stadionin lähettyvillä. Sen lähellä sijaitsee Laukontori ja Koskikeskus.

Capture12

Tämä hiphop – panoitteinen festivaali tarjoaa laajan kattauksen maailman tähtiä kotimaisia huippunimiä unohtamatta. Blockfesteillä on nähty vuosien ajan erilaisia artisteja, ja kotimaisia suosittuja esiintyjiä ovat olleet muun muassa Fintelligens, Cheek, Asa, Lord Est sekä Redrama. Joka vuosi saadaan esiintyjiä myös ulkomailta, tavallisesti Yhdysvalloista sekä Ruotsista. Esimerkiksi vuonna 2015 lavalle nousi yhdysvaltalainen rap-artisti Wiz Khalifa, ja vuonna 2013 yleisön hurmasi Mac Miller. Lisäksi muita ulkomaalaisia artisteja ovat olleet esimerkiksi yhdysvaltalainen hiphop – duo nimeltä Capone-N-Norega, suosittu Big Sean ja New Yorkista tuleva ryhmä Wu-Tang Clan.

Festareille on myös mahdollisuus hankkia itselleen VIP-lippuja, jotka antavat pääsyn erilaisille alueille. Erilaisia lipputyyppejä on monia, ja lipun mukana voi hankkia itselleen myös hotellihuoneen. Lippujen hankkimisessa kannattaa kuitenkin pitää kiirettä joka vuosi, koska ne saattavat olla loppuunmyyty hetkessä.

Blockfesteilä on tarjolla myös erilaista ohjelmaa, johon kuuluu esimerkiksi katukoripalloa sekä skeittausta. Blockfesteillä on tiedossa myös mahtavat jatkobileet, jotka järjestetään tavallisesti Tampereen suosituimmissa yökerhoissa. VIP-lipuilla pääsy on ilmainen ja tiedossa on myös omat jonot, eli VIP-paketti on suositeltava mikäli ei tahdo jonotella ja odotella festareiden päätyttyä.

blockfest

Blockfest on loppukesän festivaali, ja se järjestetään tavallisesti elokuun lopussa. Tämä on hyvä sen vuoksi, että jokainen festarikävijä pääsee vielä myös esimerkiksi koulujen alettua kokemaan festareiden huipennuksen.

Blockfest on siis täydellinen vaihtoehto niille, jotka pitävät sekä kotimaisesta että ulkomaalaisesta hiphop – musiikista, rennosta tunnelmasta ja muuten vain festareilla olosta. Näillä festareilla musiikki yhdistää ihmiset ja ei katso ikää, sukupuolta tai muita pinnallisia seikkoja. Tämä taas takaa sen, että festarikokemuksesta tulee joka vuosi mielettömän upea!